59. Erityisherkkä ihminen

Kun nyt kerran vähän syvällisemmillä asioilla aloitettiin, niin jatketaan sitten...

Edellisessä postauksessa kerroin hieman erinäisestä ahdistuksesta ja henkisistä ongelmista, joita mulla on nyt viimeisen puolen vuoden aikana ollut. Ja mä halusin selvittää mistä nää ajatukset voi johtua. Miksi kiusaan itseäni samoilla ahdistavilla ajatuksilla. Miksi tunnen ja tiedostan kaiken. Googlettelin jonkin aikaa kunnes löysin Erityisherkän elämää - nimisen nettisivun, johon oli koottu tietoa hyvin vähän tunnetusta, synnynnäisestä luonteenpiirteestä: erityisherkkyydestä. Luin sivustoa ja suurin osa lukemastani oli kuin siellä olisi puhuttu minusta.

Mitä erityisherkkyys tarkoittaa? Seuraava pätkä kopioitu www.hspelamaa.net sivulta. Sivuston tiedot peräisin suurimmaksi osaksi psykologi Elaine N. Aronin kirjoittamista kirjoista sekä erilaisista tutkimuksista (näistä tieto tuolla nettisivulla, jos kiinnostaa)

Erityisherkillä ihmisillä (Highly Sensitive Person, HSP) on tavallista herkemmin reagoiva ja aistiärsykkeitä tarkasti ja syvällisesti prosessoiva hermojärjestelmä. Kyseessä on synnynnäinen, normaali psykofyysinen ominaisuus, jota esiintyy eriasteisena noin 15 - 20 prosentilla ihmisistä. Tieteellisissä yhteyksissä erityisherkkyydestä käytetään termiä "sensory processing sensitivity", suomennettuna "aistitiedon käsittelyn herkkyys" (termin suomennos: Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen).

Yhteistä kaikille erityisherkille on vain

• aistiärsykkeiden ja -tiedon syvällinen prosessointi (tietoinen ja tiedostamaton)
• kuormittumisalttius (ylivireys, ylikuormitus)
• tunne-elämän voimakkuus, emotionaalinen reaktiivisuus (tunteiden ja tuntemusten voimakas kokeminen)
• tarkka havainnointikyky (vivahteet, yksityiskohdat, kokonaisuus).

(Elaine Aron)

Erityisherkkyys voi ilmetä

• fyysisenä: aistiherkkyys (näkö, kuulo, haju, tunto, maku - positiivinen sekä negatiivinen ulottuvuus) sekä muu kehollinen herkkyys (ns. sisäaistimukset, esim. tuntemukset verensokeritasapainosta, hormonivaihteluista tai säätilan muutoksista sekä herkkyys lisäaineille, lääkeaineille tai stimulanteille)
• sosiaalisena: vuorovaikutustilanteet, ilmapiiri, empatia, intuitio, tunneäly 
• psyykkisenä: tunneherkkyys, luovuus, intuitio
• henkisenä: arvot, merkityksellisyys, henkisyys tai hengellisyys.

Kahta täysin samanlaista erityisherkkää ei ole olemassa, sillä herkkyyksien painottuminen, voimakkuus ja kokemukset ovat yksilöllisiä, riippuen mm. muista temperamenttipiirteistä, elämänkokemuksista, ympäristön ja elämäntilanteen kuormittavuudesta sekä kyvystä ja mahdollisuudesta huomioida omat tarpeensa. Kasvu- ja toimintaympäristössään kohtaamastaan tuesta tai haasteista juontavat suuretkin erot siinä, miten eri henkilöt erityisherkkyyspiirteensä kokevat: lahjana ja ilona vai enemmänkin taakkana.

Erityisherkkyys ei siis tarkoita allergiaa tai yliherkkyyttä, eikä erityisherkkä ihminen ole oletusarvoisesti itkuinen, emotionaalisesti epävakaa, hauras tai heikko. Erityisherkkyys ei myöskään ole sairaus tai oireyhtymä. Synnynnäisenä, biologisena ominaisuutena erityisherkkyydestä ei voi oppia pois, eikä sitä voi halutessaan sytyttää tai sammuttaa. 

Tämän sivuston ja Aronin Erityisherkkä ihminen -kirjan luettuani sekä kirjasta löytyneen testin (Oletko erityisherkkä?) tehtyäni olen melko vakuuttunut. Mä olen erityisherkkä. Luonteenpiirre ei ole mulla mitenkään ylitsepääsemättömän voimakas tai hallitseva, mutta kuitenkin. En saanut testistä suurinta mahdollista pistemäärää, mutta melko paljon. Toisaalta kirjaa lukiessani jäin pohtimaan, että kuinkas moni sitten ei muka ole, jos nämä ovat erityisherkän piirteitä. Pidän kuitenkin luonteenpiirrettä selityksenä monelle itseeni sopivalle asialle.

Kuten tekstissäkin todetaan, jokainen eritysherkkä (kuten ihmiset ylipäätäänkin) ovat erilaisia. Mä en esimerkiksi ole millään tavalla aistiyliherkkä, en ole ujo enkä pelkää olla esillä (pienenä olin kyllä molempia), mä en välttele sosiaalisia tilanteita ja viihdyn ihmisten seurassa. En pelkää small talkia, vaikka nyt suomalaisena en siinä kauhean hyvä ole :D Koen myös olevani enemmän ekstrovertti kuin introvertti.

Mutta seuraavat asiat esimerkiksi pätevät muhun: Olen tunnollinen. Välttelen virheitä ja usein "alisuoritan", jos joku seuraa mitä teen. Aistin paljon asioita niin luonnosta ja ympäristöstä kuin toisista ihmisistäkin. Vaikka tykkään olla ihmisten seurassa, viihdyn myös yksinään. Liiallinen sosiaalisuus väsyttää. Olen melko luova. Hengelliset asiat on mulle tärkeitä. En pidä riitatilanteista. Musiikki on mulle tärkeää. Ja ehkä suurin ja samalla rasittavin asia mikä muhun pätee on se, että aistin kehostani kaiken. Aivan kaiken. Pienimmänkin kivun, lihasjumin, ruumiintoiminnon. Ja ylivirittyneisyyden tila on todella tuttu.

En tarkoita tällä olevani mitenkään erikoisempi ihminen kuin muut. Erilainen kyllä, mutta niinhän me kaikki ollaan. Jotkin erityisherkkyyden piirteistä eivät päde muhun ollenkaan, toiset liiankin hyvin. En ole myöskään mitenkään sairas. En halua, että kukaan "varoo" minua tai varoo sanomasta minulle jotakin tämän takia. En halua vältellä ihmisiä. Olen vain vihdoin löytänyt selityksen asioille, joita olen pitkään itsessäni ihmetellyt. Tunteet, joita mulla joskus on, on nyt puettu sanoiksi. Pikkuhiljaa opin lisää ja osaan ehkäpä ymmärtää itseäni hieman paremmin.

En myöskään tiedä saatko tästä postauksesta oikeastaan mitään selvää. Mutta mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen tutustumaan www.hspelamaa.net. 

58. Olenko mä terve vai sairas?

Elämä ei aina ole helppoa. Ei henkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti, ei millään tavalla. Mulle se on psyykkisesti ja henkisesti ollut helppoa melko pitkään. Mulla ei ollut kovin isoja uhmaikiä pienenä. En ollut mikään angstiteini murrosiässä. Mulle käy kaikki ja oon tosi sopeutuvainen. En saa raivareita ja mukaudun tilanteeseen kuin tilanteeseen. Henkisesti ei siis oo ollut kauhean suuria ylä - tai alamäkiä.

Mutta täytyy se kasvaminen jossain vaiheessa tehdä.

Ahdistusta. Pelkoja. Sairaalloista sellaista. Johtuen yleensä stressistä. Oman itsensä ylianalysoinnista. Oman itsensä arvioinnista. Kehon tarkkailusta. Kai jonkinlaisia kasvukipuja. Mielikipuja. Ja ensin ajattelin, ettei mulla sellaisia voi olla. En mä ole masentunut tai mitään. En oo koskaan ollut enkä ole edelleenkään. Mulla on hyvä itsetunto ja uskallan olla esillä sekä sanoa omat mielipiteeni, miksi mä en pärjäisi. Hyvä itsetunto ei kuitenkaan tarkoita täydellistä ja tasapainoista psyykettä.

Välillä helpompaa, välillä vaikeampaa. Puhuminen muille auttaa. Mutta ei kai mikään ongelma mene pois sormia napsauttamalla. Täytyä opetella tuntemaan itsensä. Ja täytyy pohtia.

Olenko mä enemmän terve vai sairas?

Olenko mä enemmän onnellinen vai ahdistunut?

Tai kumpaa oikeastaan haluan olla?

Tein päätöksen. Olen terve. Olen onnellinen. Mulla on asiat hyvin elämässä. Mä en voi elää elämää sairauden tai pelkojen kautta, mun elettävä elämää elämän kautta. Mulla on perhe, joka rakastaa mua. Mulla on ystäviä, jotka välittää. Mulla on Jumala.

Saan iloa ja mielihyvää asioista. Musiikista, urheilusta, ruoasta, ystävistä, kirjoista, kauneudesta, luonnosta ja monesta muustakin. Mulla on tiedossa monia hyviä asioita. Pieniä ja arkipäiväisiä sekä isompia juttuja. Mulle on tulossa paljon hyviä asioita, joista mä en edes vielä tiedä. Pitää vain nauttia elämästä, koska se on nauttimisen arvoista. Se mihin mä kiinnitän huomioni, kasvaa. Ja mä haluan kasvattaa onnellisuuttani.

Nauttikaa elämästänne!♥ Se on todella sen arvoista. Uskaltakaa myös sanoa silloin kun kaikki ei oo hyvin. Älä jää yksin. Älä ole liian ylpeä.

Odotellaan kevättä yhdessä...

This is my fight song
Take back my life song
Prove I'm alright song
My power's turned on
Starting right now I'll be strong
I'll play my fight song
And I don't really care if nobody else believes
'Cause I've still got a lot of fight left in me

57. WANHAT 2018

Mahtava kokemus. Suuri väsymys. Ihania ihmisiä. Kauniita mekkoja. Komeita frakkeja. Paljon hymyä. Sanoinkuvaamattoman ihanaa♥

56. 2018 -- ikäkriisin paikka

Tammikuu 2018.

Wou.

Uusi vuosi ja uudet kujeet, eikös niin aina sanota? Oon jotenkin innoissaan aina uudesta alkavasta vuodesta. Kaikki alkaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Tänä vuonna on kuitenkin melkein "ikäkriisin" paikka.

Mä täytän tänä vuonna 18. Musta tulee täysi-ikäinen ja saan ajokortin. Mä tanssin tänä vuonna vanhat. Mun veli täyttää 20 ( ja mulla on ikäkriisi senkin puolesta). Mun pitää tällä hetkellä tehdä lukion kurssivalintoja ensi vuodelle siltä pohjalta MITÄ AION KIRJOITTAA. Vaikka nää kaikki ovat kivoja ja jännittäviä juttuja, ne tuntuu jotenkin oudolta. 

Oonko muka oikeasti niin vanha, että saan kohta ajaa autoa? Autoahan saa ajaa vain aikuiset. Oonko mä todella niin vanha, että saan tanssia ihana mekko päällä kauniissa kampauksessa, kun koko koulu katsoo? Muistan ala-asteella aina ihailleeni tyttöjä, jotka tanssivat vanhojen tansseissa. Ihastelin mekkoja ja ajattelin, että nuo ovat niin kauniita ja niin isoja tyttöjä. Oonko mä tosiaan siinä pisteessä, että joku pieni tyttö voi ihastella mun tummansinistä tyllimekkoani?

Kyllä mä oon.

Aikuinenhan musta ei tule vaikka 18 ensi syksynä täytänkin. Ei läheskään aikuinen, vaikka lain mukaan täysi-ikäinen. 

Kyllä silti odotan innolla kaikkia tänä vuonna tulevia juttuja. Ja kaikkia niitäkin juttuja, joista mulla ei vielä ole mitään käsitystä. Innolla odotellessa kaikkia uusia tuulia!

Tsemiä vuoteen 2018!

55. En aio valehdella

Lukio on rankkaa. Se vie paljon aikaa, rahaa ja energiaa. Jos siellä siis haluaa tehdä hommat kunnolla. 

Itse yritän panostaa ja etenkin niihin aineisiin, joita aion/ehkä aion kirjoittaa. Toisessa jaksossa mulla oli 7 kurssia: liikunta, matikka, englanti, ruotsi, saksa, äidinkieli ja psykologia. Kaikki kirjalliset aineet sellaisia, joita olen ajatellut kirjoittaa. Yritä siinä sitten erityisesti panostaa kuuteen eri aineeseen, joista vielä 3 on kieliä ja ne muuten sekoittuvat. Ruotsin verbikokeet menivät tosi huonosti, samoin saksan sanakokeet. En oppinut kunnolla englannin kurssin kielioppeja ja matikan laskukaavat menevät sekaisin. Silti olen aika onnellinen, että nyt on koeviikko.

Yleisesti ehkä ajatellaan, että koeviikko on se raskain aika. Osittain se on totta. Pitää lukea kokeisiin ja tehdä loppuun viimeiset tehtävät. Mutta ainakin omasta mielestäni koeviikko on melko rentouttavaa vaihtelua normaaliviikon hektiseen arkeen. Tietysti se riippuu kuinka monta kurssia jaksossa on ja mitä aineita. Toiset jaksot ovat helpompia kuin toiset.

Meidän opo-kurssien kirjasta löytyy seuraavanlainen taulukko:

Päivässä:

8h hyvää opiskelua

8h hyvää vapaa-aikaa

8h hyvää unta

Taulukon laatijat eivät ole selkeästi tavanneet koskaan oikeaa lukiolaista.

Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) se 8 tuntia menee jo koulupäivään. Sen jälkeen pitäisi tehdä monen eri aineen läksyt. Eihän yksittäisen opettajan antama läksymäärä ole kovin paljon. Mutta kun viisi eri opettajaa antaa saman verran tehtäviä, niin kyllä siinä aikaa kuluu. Sitten vielä pitäisi tavata kavereita, urheilla, tehdä kotijuttuja, käydä harrastuksessa ja ehkä jopa tehdä jotain mitä nyt tekee mieli tehdä. Ainiin ja vielä voisi nukkua.

Vaikka lukio on rankkaa, on se paljon muutakin. Lukio on ystäviä, hauskoja tapahtumia, kiinnostavia kursseja ja yhteisö. Itselläni nyt on siis koeviikko menossa ja ensi torstaina alkaa uusi jakso. Odotan jakson alkua innolla, sillä meillä alkaa vihdoin wanhojen tanssikurssi!! Tätä ollaan odotettu ja pitkään.

Nyt siis tsemppejä ja jaksamista kaikille lukiolaisille! Ja hei, kohta on joululoma!