55. En aio valehdella

Lukio on rankkaa. Se vie paljon aikaa, rahaa ja energiaa. Jos siellä siis haluaa tehdä hommat kunnolla. 

Itse yritän panostaa ja etenkin niihin aineisiin, joita aion/ehkä aion kirjoittaa. Toisessa jaksossa mulla oli 7 kurssia: liikunta, matikka, englanti, ruotsi, saksa, äidinkieli ja psykologia. Kaikki kirjalliset aineet sellaisia, joita olen ajatellut kirjoittaa. Yritä siinä sitten erityisesti panostaa kuuteen eri aineeseen, joista vielä 3 on kieliä ja ne muuten sekoittuvat. Ruotsin verbikokeet menivät tosi huonosti, samoin saksan sanakokeet. En oppinut kunnolla englannin kurssin kielioppeja ja matikan laskukaavat menevät sekaisin. Silti olen aika onnellinen, että nyt on koeviikko.

Yleisesti ehkä ajatellaan, että koeviikko on se raskain aika. Osittain se on totta. Pitää lukea kokeisiin ja tehdä loppuun viimeiset tehtävät. Mutta ainakin omasta mielestäni koeviikko on melko rentouttavaa vaihtelua normaaliviikon hektiseen arkeen. Tietysti se riippuu kuinka monta kurssia jaksossa on ja mitä aineita. Toiset jaksot ovat helpompia kuin toiset.

Meidän opo-kurssien kirjasta löytyy seuraavanlainen taulukko:

Päivässä:

8h hyvää opiskelua

8h hyvää vapaa-aikaa

8h hyvää unta

Taulukon laatijat eivät ole selkeästi tavanneet koskaan oikeaa lukiolaista.

Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) se 8 tuntia menee jo koulupäivään. Sen jälkeen pitäisi tehdä monen eri aineen läksyt. Eihän yksittäisen opettajan antama läksymäärä ole kovin paljon. Mutta kun viisi eri opettajaa antaa saman verran tehtäviä, niin kyllä siinä aikaa kuluu. Sitten vielä pitäisi tavata kavereita, urheilla, tehdä kotijuttuja, käydä harrastuksessa ja ehkä jopa tehdä jotain mitä nyt tekee mieli tehdä. Ainiin ja vielä voisi nukkua.

Vaikka lukio on rankkaa, on se paljon muutakin. Lukio on ystäviä, hauskoja tapahtumia, kiinnostavia kursseja ja yhteisö. Itselläni nyt on siis koeviikko menossa ja ensi torstaina alkaa uusi jakso. Odotan jakson alkua innolla, sillä meillä alkaa vihdoin wanhojen tanssikurssi!! Tätä ollaan odotettu ja pitkään.

Nyt siis tsemppejä ja jaksamista kaikille lukiolaisille! Ja hei, kohta on joululoma!

54. Taidetta vai huonoa itsetuntoa?

Minä meikkaan. En joka päivä enkä joka kerta samalla tavalla. Välillä lähden ulos pelkästään ripsiväriä ripsissä, toisena päivänä mulla on kaikki huulipunasta ja eyelinerista lähtien, kolmantena naama ihan naturalina ilman mitään ehostusta. Mutta onko muilla oikeutta arvostella minua meikkaamisestani tai meikkaamatta jättämisestäni?

Ei ole.

Vuosien varrella suhtautuminen meikkaamiseen on muuttunut. Muistan joskus 2009 ajatelleeni, että vain "lissut" meikkaavat. Meikkausta pidettiin joskus itsensä peittämisenä ja huonon itsetunnon merkkinä.

Nyt tilanne on toinen. Meikkaamista pidetään taiteena ja jokainen voi meikata - sukupuolesta riippumatta. Itse rakastan meikkivideoiden katsomista ja uusien asioiden kokeilemista. Osaan monet meikkitermit, tosin englanniksi. Itse kuitenkin olen meikkaamisessa vielä lapsenkengissä. Muutamat ystäväni osaavat tehdä uskomattomia meikkejä, joiden tekemisestä voin toistaiseksi vain unelmoida.

Silti joitain mielikuvia meikkaamisesta voisi vielä oikoa.

Olin viime kesänä isosena riparilla ja siellä oli yhtenä päivänä seurustelu-oppitunti, jonka yhtenä osana tytöt ja pojat saivat kysyä toisiltaan anonyymina kysymyksiä. Joten totta kai keskusteluun pääsi myös meikkaaminen. Eräs leirin miesopettaja esitti omia mielipiteitään asiasta. Hän oli sitä mieltä, että naiset meikkaavat tunteakseen itsensä kauniimmaksi. Noh osittain totta, mutta ei yksi ja ainoa syy. Kyllä tunnen itseni kauniimmaksi meikattuani. Opettajan seuraava lause sai kuitenkin jokaisen tytön kuohahtamaan. Hän vertasi meikkaamista perushygieniaan, kuten suihkussa käyntiin tai deodorantin laittamiseen. 

Ei, ei ja vielä kerran ei.

 Meikkaus ei ole perushygieniaan kuuluva osa, se on oma valinta ja halu meikata. Se ei ole välttämätön osa ihmisen hyvää hygieniaa. Hyökkäsimme yhdessä tyttöjen kanssa miesopettajan näkemystä vastaan ja hän pyysikin myöhemmin anteeksi töksäytystään.

Toinen asia on, että olisi syytä ymmärtää etteivät tytöt meikkaa miehiä varten. Harva mies tulee ihastelemaan highlightiani tai kuinka hyvin silmämeikkini sävyt blendautuvat yhteen. Jos joku mies kehuu meikkejäni, totta kai otan kehun vastaan. Oikeastaan yllätyn siitä.  Yleensä miehen kehu on: "Näytätpä kauniilta tänään."  Siksipä kieltämättä meni hetki ymmärtää, kun kaveripoikani totesi minulle yhtenä päivänä: "Sulla on tosi kivat meikit." Ilahduin kehusta. Mutta en aamulla herätessäni ajatellut, että tänään meikkaan niin, että joku poika kehuisi minua.

Olen silti todella iloinen, että suhtautuminen meikkaamiseen on muuttunut ja muutoksessa. Olen iloinen, kun kuka vain voi olla meikkitaiteilija ja kehittyä oikeasti siinä taitavaksi.

Siispä antakaamme kaikkien meikata niin paljon kuin sielu sietää tai olla koskematta meikkiin koskaan!

Ja niin. Se on taidetta. Ei huonoa itsetuntoa.

Look at my glow

Look at my eyebrows

Look at my lipstick shade

They are all gorgeous

They are all on fleek

53. #ootd 2017

Helouu!

Tänään vuorossa jälleen #ootd postaus! Tää on nyt kolmas tällainen postaus. Musta on itestä hauska katella näitä kuvia ja postauksia, ja huomata kuinka tyyli muuttuu. Tietty jotkut asiat pysyy samoina ja on mukana nyt joitain luottovaatteita, joita oli viime vuonnakin.

Maanantai

 

Ekana päivänä oli aikaisemmistakin postauksista tutut revityt, vaaleat farkut, jotka siis olen itse repinyt. Paita on valkoinen GinaTricotin paita. Mulla on itse asiassa toi sama paita myös tummansinisenä ja olen saanut molemmat tutulta. 

Rakastan sitä fiilistä, kun saan jostain kassin jonkun vanhoja vaatteita, joita tämä toinen ei enää tarvitse! Tykkään kierrättää vaatteita ja käydä kirppareilla. Olo on kuin jouluna kun voi tutkia millaisia vaatteita on tarjolla. Tuollaiset tutuilta tulleet "kierrätyskassit" ovat ihan parhaita!

Koruina oli muutama sormus, helmikorvakorut, Nomination ja O.N.E :n kello. Nomination - rannekoru, tuo kello ja mun rippiristi ovat ihan vakkarikoruja, jotka löytyvät lähes joka päivä päällä, jos ei muita ihmeellisempiä koruja ole. Kuvissa ei näy, mutta laitoin ristinkin kaulaan vielä ennen kuin lähdin kouluun.

Hiukset oli ihan vain harjattu ja auki. Muuten vaaleaan tyyliin lisäsin perusmeikkiin tummanpunaista huulipunaa.

Tiistai

Tiistain asu on tismalleen sama kuin viime vuoden postauksessa. (Mä tykkään tästä asusta okei? 😅) Mutta siis tosiaan Adidaksen housut ja Zaran cropattu valkoinen paita. Koruina kello, risti ja Nomination sekä hiukset auki. Aika perus ja simppeli asu.

Keskiviikko

Keskiviikkona asu oli ehkä astetta siistimpi, mutta tykkään käyttää aina välillä hameita ja mekkoja. Yleensä mulla on suht tiukkoja ja ihonmyötäisiä mekkoja, ite tykkään enemmän sellaisista! Asuun kuului siis H&M :n musta mekko ja viininpunaiset sukkahousut. Sukkahousuilla tuo helposti muuten tummaan asuun väriä ja syksyisin tykkään käyttää tosi paljon viininpunaista!

Koruina kello, korvikset, Nomination ja choker sekä muutama sormus. Choker on myös viininpunainen ja siinä on kultainen ympyrä sekä timantti. Korviksina punaiset pallot ja roikkuva sydän. Kolme korvakorua sen takia, että mullahan siis on vasemmassa korvassa yksi ja oikeassa kaksi reikää.

Hiukset olivat pienillä kiharoilla. Noi kiharat teen aina letittämällä hiukset edellisenä iltana, kun hiukset on vielä hieman kosteat. Teen yleensä 5-7 pientä hollantilaista lettiä. Kiharoista tulee ihanan pienet, villit ja pörröiset. Mulla on luonnostaan todella suorat hiukset ja siksi on hauska aina välillä tehdä kiharat. Tällä tavalla ne on helppo tehdä eikä tarvitse aamulla tehdä kihartimen kanssa. Päivän mittaan ne kyllä suoristuu jonkun verran vaikka laittaisi lakkaa..

Torstai

Torstaina alkoi koeviikko, mikä hieman näkyy asuvalinnassa. Mahdollisimman rentoa päälle. Päällä oli NewYorkerin musta neuletakki, punainen T-paita ja tummanharmaat Cubuksen housut. Housut näyttää hieman farkuilta, mutta ovat tosi asiassa paksujen legginsien tyyppiset housut. Super mukavat päällä!

Tuona päivänä mulla ei ollut mitään koruja ja hiukset kiinni.

Perjantai

Tällä viikolla oli kaksi kertaa mekko, mikä on hieman harvinaisempaa. Kävin keskiviikkona shoppailemassa ja ostin tämän mekon silloin. Oli kyllä hyvä ostos, lämmin ja tosi mukava päällä. Koeviikolla suosin vaatteita, jotka on rentoja ja mukavia päällä. Tää mekko yllä oli ihan hyvä tehdä koetta 2 tuntia. Mekko on tuollainen vaaleanpunainen, hieman paksumpaa materiaalia ja siinä on myös taskut. Se on siis NewYorkerista ja sitten oli tummansiniset sukkahousut. (joo ne näyttää mustilta, mutta ei)

Koruina kellon lisäksi Calvin Kleinin rannekoru ja tuollainen pyöreä kaulakoru, jossa on eri horoskooppien merkit ja vaaleanpunainen kivi keskellä.

Sellaista tyyliä tällä viikolla. Kertaakaan ei ollut päällä mun sinisiä BikBokin farkkuja, mikä oli aika harvinaista. Ne on mun luottofarkut ja tosi kivat, mutta tällä viikolla ei sattunut jalkaan.

Ensi kertaan siis!♥

52. Kesä 2017

3.9.2017 ja syksy on virallisesti alkanut

Kesä on siis ohi ja tässä postauksessa tulee vähän kuvia kesän varrelta. Kesään mahtui riparilla isostelua, kesätöitä ja kesälomareissua Suomen alueella.

Lomareissuun kuului Manamansalon leirintäalue Oulunjärven keskellä. Kävimme siellä joskus joka kesä, mutta nyt ensimmäistä kertaa muutaman vuoden tauon jälkeen. Paikan auringonlaskut ovat edelleen yksiä kauneimpia mitä tiedän... ♥

Sieltä  matka jatkui Hossan leirintäalueen kautta omalle mökille Rukalle. Hossa oli ihan uusi paikka meille ja oli kyllä mukava leirintäalue ja hyvät retkeilymaastot. Rukallakin pitkästä aikaan näin kesällä ja sielläkin tuli retkeiltyä sekä kalasteltua. Pohjoisessa mielettömästi poroja liikkeellä näin kesäisin ja näkyi jopa kokonaisia tokkia teiden varrella.

Rukalla kävimme myös ensimmäistä kertaa Erä-Suden huskytarhalla. Alueella on 200 huskyn lisäksi mm. lampaita, vuohia ja laamoja. Huskeja oli ihan tänä kesänä syntyneistä pennuista ylöspäin olevia koiria. Voitte kuvitella, että pysähdyin silittämään jokaista koiraa, joka suostui silitettäväksi. Sydän suli siihen paikkaan.

Mutta nyt on kuitenkin syyskuu ja aivan virallisesti syksy. Koulussa tällä hetkellä todella rentoa, sillä tässä jaksossa vain 3 kurssia (ei, mä en ole tekemässä lukiota neljään vuoteen enkä osaa selittää miks mulla on näin vähän kursseja, ihmettelen sitä itsekin). Tämä kuitenkin kostautuu ja muut jaksot ovatkin melko täysiä... 

Nyt viikonloppuna oli myös meidän riparin jatkoripari eli kinksut. Oli kivaa ja mahtavaa nähdä tuttuja, etenkin ihania isoskavereita!

Eipä tässä nyt sen kummempia, seuraavaan kertaan :)

51. Ampiaispelko

Ilmassa kuuluu surinaa. Valpastun automaattisesti ja lihakseni jännittyvät. Yritän paikantaa ääntä ja vedän huulet vaistomaisesti tiukasti kiinni toisiinsa. Jos surisija sattuu yllättämään, pomppaan sadasosasekunnissa ylös ja vaihdan paikkaa.

Näin tapahtuu joka kerta, kun ampiainen lähestyy minua. Kaikki sanovat, että ei niistä kannata välittää, ne pistävät vain jos niitä häiritsee. Pelolleni naureskellaan, pyöritellään silmiä ja tuhahdellaan. Mutta en voi sille mitään. Okei joo itsestänikin se on turhauttavaa, noloa ja välillä jopa naurettavaa. Pelko on kuitenkin hyvin todellinen aina ampiaisen ilmaantuessa paikalle.

Monet kyselevät, että onko ampiainen sitten pistänyt minua kun pelkään niin kovin. Ei ole. En tiedä kuinka paljon pisto sattuu, enkä tietääkseni ole mitenkään vaarallisesti allerginen sille. (mutta tietty en sitäkään tiedä) Pelkoni alkoi kun olin ehkä 8-10 - vuotias, en aivan tarkkaan muista. Olin syömässä perheen kanssa ulkona terassilla jotain marinoitua grilliruokaa. Paikalle tuli ampiainen etsimään ruokaa. Mulla oli tätä marinadia huulissa ja amppari sitten pääti, että siitä on oiva etsiä ruokaa. Niimpä sitten istun paikallani, peloissani silmät tiukasti kiinni, kun ampiainen kävelee huulillani. Oli työ saada se pois ilman, että se pisti. Siitä lähtien olen inhonnut kyseisiä surisijoita. Tästä tulee myös vaistomanen reaktioni vetää huulet "sisäänpäin" ja tiukasti yhteen.

Etenkin loppukesä on hankalaa, sillä silloin ampiaiset joutuvat "työttömiksi", niistä tulee aggressiivisia ja ne etsivät ruokaa etenkin ihmisen lautaselta. En pysty syömään ulkona mikäli ampiaisia pörrää ruokapöydässä. Viime kesänä olimme asuntovaunulla eräässä paikassa, jossa oli todella paljon ampiaisia joka paikassa. Muut istuivat ulkona, mutta minä juttelin ihmisille vaunun ovessa olevan hyttysverkon takaa. En voinut istua ulkona, sillä pöydällä olevat limsa - ja kuoharilasit houkuttelivat ampiaisia. 

Sanoisin kuitenkin, että pelkoni ei ole aina yhtä paha. Joskus siedän ampiaisia hyvinkin lähellä, mutta etenkin syödessä menen nopeasti paniikkiin. Kaikki helpottaa aina kun jompikumpi lähtee tilanteesta - joko minä tai ampiainen. Tänä kesänä ampiaisia ei ole hirveästi tai no ainakaan vielä.

Yritän kuitenkin opetella sietämään niitä, ehkäpä jonain päivänä...

Halusin jakaa tällaisen pienen jutun itsestäni, ehkä joku pystyy samaistumaan!

Seuraavaan kertaan!♥

50. You're in the army now

Heipä hei ja ihanaa heinäkuuta!

Tänään kerron hieman nyt jo viikon ajan kestäneestä "uudesta totuttelusta" elämään. Veljeni astui palvelukseen maanantaina 3.7 ja aloitti vähintään puoli vuotta kestävän armeijan. Me asumme Etelä - Suomessa joten veli 'luonnollisesti' lähti Ivalon rajajääkärikompaniaan.

Wait what?

Kyllä, veljeni itse halusi Ivaloon ja sinne myös pääsi. Tuo paikka taitaa olla pohjoisin paikka Suomessa, jossa voit armeijasi käydä ja monetkin ovat todenneet asian kuullessaan, että: " Et sitten yhtään kauemmas lähtenyt". Paikassa koulutetaan siis rajajääkäreitä. Paikan sanotaan myös olevan astetta kovempi koulutus niin fyysisesti kuin henkisestikin.

No mitä tämä sitten minulle tarkoittaa? Se tarkoittaa yksinolemista seuraavat puoli vuotta. Okei joo tietty eiväthän mun vanhemmat ole minnekään lähteneet, mutta vasta näin viikonkin "yksin" olleena voin sanoa että hieman erilaista tää on. Jos ei ole kavereiden kanssa, kotona ei ole ketään kenelle päivisin puhua tai viettää aikaa. Ja kyllähän sitä ikäväkin tulee... Vaikka oma veli tuntuu välillä erittäin ärsyttävältä, niin jo nyt on ehkä huomannut kuinka tärkeä se tyyppi oikeastaan itselle on. Ihminen, joka on ollut lähes täysipäiväisesti läsnä koko elämän ajan, lähteekin yhtäkkiä ainakin puoleksi vuodeksi pois. Kyllä siinä hetkeksi hämmentyy, että mitäs nyt.

Tietysti veli sitten jossain vaiheessa tulee lomillekin ja silloin sitä näkee. Mutta on se silti vähän omituista olla yksin.

Vaikka tietty onhan tässä periaatteessa hyviä puoliakin. Kukaan ei syö mun ruokia, ei tarvitse kiistellä mitä ohjelmaa katsotaan ja voin tehdä kotona mitä haluan, kyselemättä toisen mielipidettä. (mun tapauksessa tää tarkoittaa, että voin soittaa pianoa juuri niin paljon kuin haluan)

Yhden kaverini kanssa puhuttiin näistä hyvistä puolista (hänen veljensä siis lähti myös armeijaan). Kaverini kuitenkin totesi, että saako näin edes ajatella, onko se vähän itsekästä. Vastasin hänelle, että kyllä saa sillä täytyy tästä jutusta jotain positiivistakin löytää.

Tiedän kuitenkin, että veljeni tulee pitämään metsässä liikkumisesta yms. jutuista, vaikka kuri siellä kasarmilla onkin aika kova. Olen ylpeä hänestä ja tiedän, että hän tulee selviämään siitä.

Lähdetään Ivaloon kesäyön aurinkoon,

joka Saariselän takaa kajastaa.

...

oltiin vaikka sotiin valmiita

(Ivalo by Otos)

49. Vivamon ripari part 2

"Tää oli tässä"

2 vuotta kävin isoskoulutusta. Odotin ja toivon vastausta hakemukseen. Ja vihdoin sain tiedon, että pääsin Vivamo 1/2017 leirille isoseksi.

Eilen päättyi konfirmaation ehkä ihanimmat ja toisaalta rankimmat kaksi viikkoa pitkään aikaan. Isosena näki leirin ihan uudelta kantilta, huomasi kuinka kiire välillä oli ja kuinka paljon asioita suunniteltiin. 

Tää oli eka kerta kun olin isosena riparilla enkä olisi voinut toivoa parempaa ekaa leiriä. Oma ryhmäni oli mahtava ja ihana. Meillä oli vikoina päivinä aivan mieletön yhteishenki.

Isosporukka meillä oli myös ihan huikea. Suurimman osan tiesin entuudestaan, mutta en kovin tarkasti tuntenut. Oli mahtava päästä tutustumaan enemmän. Yhtenä iltana iltahartauden jälkeen purskahdin itkuun kaikesta patoutuneesta väsymyksestä/kiireestä/muusta turhautumisesta. Heti tultiin kysymään onko kaikki ok, pärjäänkö varmasti ja haluatko puhua. Se tuki mitä muilta isosilta sai oli ihan mahtavaa. En halua luopua heistä ja yritänkin pitää yhteyttä edes jollain tavalla.

Eikä tietenkään tästä leiristä olisi tullut niin mahtavaa ilman rukoilua ja Jumalan läsnäoloa. Mun oma usko vahvistui edelleen enkä halua siitäkään enää luopua. Vaikka välillä epäilee itseään ja ahdistaa, Jumalaan voi luottaa aina...

Parempaa kokemusta en olisi voinut toivoa ja toivon mukaan pääsen kokemaan tämän ensi kesänä uudestaan!

48. 9 vuotta

9 vuotta. 

Lukemattomia tunteja. Kolme tutkintoa. Stressaamista. Ärsyyntymistä. Jännittämistä. Turhautumista.

Taistelua bussien kanssa, että pääsen paikalle. 3 eri opettajaa. Sitä harjoittelun määrää. Hiomista kaikkea kohdalleen. Ulkoa opettelua. Keskittymistä. Kiusallisia esiintymisiä. Mokaamisia

Mutta kuitenkin

Rakkautta lajiin. Rakkautta musiikkiin. Itseilmaisua. Mun omaa juttua. Osa sitä kuka oon. Pakokeino. Rauhoittumista. Onnistumisia. Osa musta, joka ei tuu koskaan häviämään. Mahtava taito. Hyötyä elämässä. Ihan sika hauskaa. Ihailua. Ylpeä siitä, mitä osaa ja kauan sitä on jatkanut.

Suoritin siis eilen musiikkiopiston perustaso 3 - tutkinnon ja samalla lopetin pianotunneilla käymisen. Oon aloittanut siellä käymisen vuonna 2008 ja nyt 2017, kun sain viimeisenkin tutkinnon suoritettua, totesin että tähän on hyvä lopettaa. Soittamista en kuitenkaan aio kokonaan lopettaa, sillä kun mulla kerran soittotaito on, en aio päästää siitä irti helpolla. Kauan tuo soittotaito mulla sitten pysyy, sen saa nähdä. Ja rakkaus musiikkiin, sehän ei katoa koskaan.

Mulla ei ole koskaan ollut mitään muuta varsinaista harrastusta kuin musiikki. Ensin kävin muskarissa, sitten soitin kannelta ja lopulta siirryin pianoon. Piano on ollut mulle rakas harrastus, mutta ei se aina ihan helppoa ole ollut. Nytkin stressasin tätä viimeistä tutkintoa vaikka kuinka paljon, mutta turhaan.

En ollut pitkään aikaan ajatellut tämän harrastuksen jättämistä. Viime syksynä huomasin kuitenkin, että tunneista oli tullut hieman pakkopullaa. Halusin kuitenkin saavuttaa tuon viimeisenkin tutkinnon. Eli tiesin kyllä sitten lopettavani sen jälkeen.

Nyt mulla on ehkä sitten aikaa jollekin toiselle harrastukselle. Olen innostunut käymään salilla ja joogassa. Tai ehkä löydän ensi syksynä vielä jonkun uuden harrastuksen, ei sitä tiedä.

9 vuotta on aika pitkä aika harrastukselle. En tiedä mitä mun taidoista voisi vielä tulla, jos jatkaisin tunteja, mutta mulla ei nyt ole mitään paloa siihen.

Ja oikeastaan aika vapauttavaa päästää tunneista irti.

47. Grüß Gott Wien

Hei vaan pitkästä aikaa!

Olin Wienissä, Itävallassa 7 -11.5. Oltiin reissussa meidän lukion saksan opiskelijoiden kanssa.

Matkaan mahtui sateista ja aurinkoista päivää. Täytyy sanoa, että tykästyin kaupunkiin todella paljon. Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja ihania. 

Matkan teemana oli kuvataide ja kävimmekin monissa eri taidemuseoissa, mm. Wienin taidehistoriallisessa museossa sekä Belvederen taidemuseoissa. Suosikkipaikkani oli Schönnbrunnin linna, mahtava linna-alue sekä todella iso eläintarha. 

Vaikka enemmän keskityttiin kuvataiteeseen ja arkkitehtuurin, kävimme myös kahdessa eri klassisen musiikin konsertissa. Ensimmäinen oli Hofburgin palatsin pihalla, sellainen ulkoilmakonsertti. Sää oli tuulinen ja sateinen, joten tästä konsertista ei saanut aivan niin paljon irti. Toinen konsertti oli myös Hofburgissa, mutta linnan sisätiloissa. Se oli vielä vaikuttavampi kokemus ja konserttisali oli todella kaunis. En ole ennen käynyt klassisen musiikin konserteissa, mutta kokemus oli oikein hyvä. Ensimmäinen konsertti oli siis Wienin sinfoniaorkesterin ja toinen Hofburgin oman orkesterin.

Saksanryhmän matkasta kun kerran oli kyse, tietenkin puhuttiin siellä saksaa. Yllätyin siitä kuinka hyvin pärjäsin saksalla ja kuinka paljon ymmärsin esimerkiksi saksankielisistä opastuskierroksista. Olen siis opiskellut saksaa kohta 6 vuotta, mutta silti aina tuntuu etten ymmärrä juuri mitään. Edelleenkään mun saksan taidot ei ole yhtä sujuvat kuin esimerkiksi englanti, mutta sain ehdottamasti lisää itsevarmuutta saksan käyttöön.

Tässä muutamia kuvia:

Oli kyllä mukava reissu ja voisin käydä kaupungissa toisenkin kerran, vielä jäi asioita näkemättä!

Nyt on enää koulua kolme viikkoa jäljellä (!) ja täällä ahkeroidaan viimeisten koulutöiden kimpussa. Enää on viisi päivää ns. "normi" koulupäiviä jäljellä ja sitten on vielä koeviikko. Täytyy sanoa, että sitten kun saa kaikki koulutyöt hoidettua, on todellakin ansainnut kesäloman!

Mutta nyt jaksetaan vielä yhdessä viimeiset viikot! Seuraavaan kertaan!

46. Stressed out

Koeviikko, kesätyöt, portfolio, tutkielma, harrastuken tutkinto + kaikki kiva minkä haluaisi tehdä

Tällä hetkellä elämässä aika paljon kaikkea ja moni voi varmastikin samaistua asiaan. Etenkin koulu teettää paljon työtä. Siinä sivussa kesätöiden etsiminen ja harrastus. Lisäksi on niin paljon mitä haluaisi tehdä. 24 tuntia vuorokaudessa ei tunnu millään riittävän kaikkeen.

Stressiä siis on vähän väliä ja yleensä sitä lisää aivan turhat asiat joita murehtii. Usein päässään luo itselleen päiväsuunnitelman ja illalla harmittelee kun kaikkea ei ehtinytkään. Ja seuraavan päivänä uudestaan.

Mulla stressi oireilee migreeneinä, niska - ja hartiakipuina, väsymyksenä ja ahdistuneisuutena. Joskus tilanteet ajautuu siihen, että vain alkaa itkettää. Silloin en yleensä ole myöntänyt tarpeeksi ajoissa, että nyt on aika paljon kaikkea.

Miten sitten hoidan stressiä? Käyn lenkeillä, kuuntelen rauhoittavaa musiikkia tai päätän vain että nyt minä katson telkkaria ja rentoudun. Piste. Kohta on taas skobakin kunnossa ja pääsee ajamaan. Ajaessa myös mieli tyhjentyy aika hyvin. Paras stressin poistaja on kuitenkin se kun saa asioita tehtyä. Olen listojen tekijä ja tälläkin hetkellä kalenterin vieressä roikkuu pieni To Do - lista. Paras fiilis on kun saa vetää siitä jonkun kohdan yli. Mutta maailma ei kaadu siihenkään jos en saa joitain kohtia tämän kuun aikana suoritettuakaan.

Pitäisi oppia olemaan murehtimatta ja stressaamatta turhia asioita. Ongelmat ratkeavat ajallaan, usko pois. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja tiedän että tulen murehtimaan pikkujuttuja vielä useammankin kuin kerran.

Kohta onneksi alkaa uusi jakso ja se on aina kuin uusi aloitus. Jakso on myös rennompi kuin edellinen joten luulisi stressinkin helpottuvan (hope so??) Olen esimerkiksi onnellinen, että jätän yhden kurssin ensi jaksosta pois. Saan lisää aikaa ja energiaa muullekin.

Ja hei ihan kohtahan on kesäloma, enää 2 kuukautta. Me pystytään siihen!

Just go

Let go

Please go

45. Something new...

Heipä hei ja hyvää helmikuuta!

Aina välillä elämään kaipaa jotain uutta ja mulla etenkin keväällä, uuden vuoden alkaessa tulee tämä fiilis hyvinkin vahvasti. Okei nyt ei ihan vielä ole kevät, mutta silti tää "uuden" tarve jotenkin on tullut. 

Mulla se tarkoittaa ihan pieniä ja yksinkertaisia asioita. Esimerkiksi huoneen sisustuksen tai oman tyylin muutosta tai Spotify-musiikkilistan muutoksia. Muutin tuossa pari viikkoa sitten huoneen järjestystä ja olen kyllä ollut tyytyväinen. Nyt suunnittelen ja mietin mitä muuta voisi hieman muutella sisustuksessa.

Oman tyylin puolesta ei oikein hirveästi kaikkea pysty toteuttamaan, sillä Suomen pakkassää pakottaa laittamaan lämmintä päälle. Ja siksi mä odotankin sitä kevättä. Harrastus tulee myös vaihtumaan keväällä, mutta siitä tulee todennäköisesti oma postaus myöhemmin, kun sen aika on,

Kevät on jotenkin niin ihana vuodenaika. Kevätaurinko joka houkuttelee ulos. Hiljalleen sulava lumi ja vihertävä ruoho. Juuri hiekoituksesta lakaistut asfalttitiet, jotka oikein kutsuvat kävelemään ja ajamaan skootterilla. Pikkuhiljaa lämpenevä sää. Conversen tennarit jalkaan ja kevyempi takki päälle. Tämä aika koittaa siinä huhtikuun tienoilla.

Joudun kuitenkin murskaamaan nuo pilvilinnat, sillä nyt on harmaa ja kylmä helmikuun iltapäivä. Ulkona sataa lunta eikä ulos oikein ole menemistä ilman paksua talvivaatetusta. Koeviikko menossa ja ihan liikaa luettavaa.

Onneksi kohta on kokeet ohi ja alkaa uusi jakso. Uusi jakso on aina kuin uusi aloitus. Odotan innolla parin viikon päässä olevia penkkareita ja vanhojen päivää, Oma isoveli on tänä vuonna abi, joten odotan penkkareita erityisesti, vaikka on se muutenkin aina hauska päivä. Vanhojen päivä tietää vitsailua meidän ykkösten kustannuksella, pukeutumista johonkin mihin kakkoset käskee ja sitten illalla tarjoilua vanhemmille järjestettävässä kahvitilaisuudessa vanhojen tanssien jälkeen. 

Nyt siis innolla odottaen kevättä ja uusia asioita.

Tämä postaustahti näyttäisi nyt olevan kuukauden välein, ihan oman jaksamisen mukaan.

Waiting for something new...

Making something new...

Wanting something new...

But still keeping the old in mind

44. Well hello 2017

Heipä hei vaan ja hyvää uutta vuotta 2017!

Ajattelin vähän päivitellä tänne joululoman kuulumisia ja uuden vuoden tunnelmia. Loma vielä onneksi jatkuu vielä viikon eli koulu jatkuu vasta 9.1. Onneksi.

Joulun vietin Rukalla perheen kanssa lasketellen, lumikenkäillen, SYÖDEN ja hiihtäen. (Kyllä luit oikein. Mä hiihdin ja vielä tykkäsinkin siitä) Rukalla lunta oli aika reippaasti ja sitä myös satoi loman aikana. Täällä etelässä oli aikas harmaa vai pitäisikö sanoa vihreä joulu. Mutta katsotaan mitä seuraavan viikon aikana tapahtuu, tulisiko lunta. Niin ne väittävät, että ainakin pakkasta pitäisi tulla jopa -25 astetta!

Uudeksi vuodeksi tultiin sitten takaisin kotiin. Uutta vuotta vietin pienellä kaveriporukalla, mm. ammuttiin raketteja ja oli tosi hauskaa!

Mietittiin myös mitä vuoden 2016 kohokohtia on ollut. Mulla ehdottomasti ainakin Lontoon matka ja 2x Italian matka. Kyllähän se lukion alkukin niihin kohokohtiin kuuluu, vaikka se välillä rankkaa onkin. Lukio on tuonut mulle opiskelupaikan lisäksi uusia kavereita ja "syvempiä" kaverisuhteita vanhoihin kavereihin. Se on tuonut uusia näkökulmia, mutta myös vastuuta ja työtä.

Kokonaisuudessaan 2016 on ollut tosi hyvä, vaikka eihän se nyt aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole.

Entä mitä vuosi 2017 tuo tullessaan? Ainakin Wienin matkan, puolen vuoden "yksinäisyyden" kun veli lähtee kesällä inttiin ja 17.v synttärit! Ja toivottavasti kaikkea mukavaa.

Ei muuta kuin kohti uutta vuotta...